Kyseinen elokuva käsitteli lähinnä eläinten sukupuuttoa, ilmastonmuutosta ja meidän osuuttamme asiaan. Näitä dokumenttiprojekteja kyseisestä aiheesta löytyy ihan riittämiin mutta joku tässä sai minut lumoutumaan. Hetkeen en ole niin intensiivisesti seurannut mitään televisiosta. Aiemmin on kuitenkin tullut suljettua silmät - ainakin osittain- asian suhteen vaikka asian vakavuuden onkin ymmärtänyt.
Elokuvassa tuotiin useasti esiin meidän ihmisten pieniä tekoja ja valintoja arjessamme. Kuinka loppujen lopuksi kovinkin pienillä valinnoilla saamme jo isoja muutoksia aikaan, parempaan suuntaan. Start with 1 thing - haaste tuli vastaan dokumentin loppu puolella. Eli jo yhden asian kanssa voit valita ekologisemman vaihtoehdon ja saada hyvää aikaa. Tästä pääset lukemaan enemmän mitä valintoja voit tehdä esimerkiksi ruuan suhteen.
Vote with your wallet and your fork - racing extincion - |
Ei mikään kevyt aihe ja aloitus tähän blogi vuoteen mutta tammikuu tuntuu olevan oiva kuukausi mille tahansa uudelle haastelle. Haaste jolla saat muutoksia omaan elämääsi tai vaikkapa maailmaasi tässä tapauksessa!
Meidän perheen osalta innostukseni tämän haasteen parissa tarkoittaa sitä, että vietämme täst edes Maidotonta maanantaita ja Kasviskeskiviikkoa. Maidoton ruokavalio ja ruuan valmistus luonnisuu jo nuorimman lapsen allergiataustan vuoksi. Vielä mietin jos silloin olisi myös kananmunat poissa ruokalistalta..Vielä muutama sana näistä maidottomista tuotteista. Vielä muutama vuosi sitten luulin ettei vegetaristit ja vegaanit pääse ollenkaan nauttimaan yhtä maukkaasta ruuasta kerman ja maidon puutteen vuoksi. Käytöntö opettaa ja meidän tapauksessa ihan pakon edessä. Pojan allergiat luokiteltiin vauvana sen verran pahoiksi,että vaihtoehtona oli vain ottaa itseänsä niskasta kiinni ja tutustua kaupan maidottomiin tuotteisiin. Sain yllättyä positiivisesti; valikoimaa riittää.
Ja mitäpä vielä! Vaikka allergiat antavat pikku hiljaa periksi, olemme jo niin sinut kauratuotteiden kanssa, että ne korvaavat meillä edelleenkin osittain maitotuotteita. Esimerkiksi tavallinen pullatakina tai vaikkapa vohvelit ovat paljon kuohkeampia kauramaidon ansiosta.
Tartutko sinä haasteeseen? Uskallatko?
Käy ainakin lukemassa linkin kautta mistä on kyse!
Onnellista Uutta Vuotta 2016 meille kaikille!
Lihansyönti on yksi suurimmista syistä
VastaaPoistailmastonmuutokseen, ja vaatii aluksi paljon tahtoa ja asiaan paneutumista muuttaa elintapojaan. (Itse tosin koen asuinkelpoisen planeetan ja empaattisuuden niin korkealle etten ole pitänyt sitä ongelmana, vaan hyvänä haasteena. :) )
Vegaaninen ruokavalio on yksi parhaimmista päätöksistäni, ja toivotan kovasti tsemppiä näihin eettisempiin ja ekologisempiin muutoksiin jotka sulla suunnitteilla.👍
Kiitos tsempistä. Tässä asiassa edetään arjen suomassa tahdissa..askel askeleelta. Täysin vegaaninen ruokavalio kuulostaa utopiselta..ainakin vielä. Eihän sitä koskaan tiedä kuinka jokin asia vie mennessään!
PoistaKasviskeskiviikot ovat jo herättäneet lasten kiinnostuksen.