sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Viikonlopun suunnitelmat uusiksi - syyllinen (?)

Karkulaista väsyttää



Sillälailla. Tämän viikonlopun suunnitelmat saivat käännöksen kun lauantai aamulla pyykin viikkauksen ohessa ja toisesta kupillisesta kahvia haaveillessa huomasin suloisen 'rusakon pennun' meidän etupihalla. Kuinkas ollakaan rusakon pennulla oli kovin samankaltainen väritys kuin meidän pikkupupulla ja korvakin lerpatti ihan samoin. 

Samassa havaitsin olevani yöpukimissa ja saappaat jalassa 'kissittelemässä' ja setsettelemässä' Luppista luokseni. Mur. Jonkin aikaa siinä kadulla pörrättiin miehen kanssa ilman suunnitelmaa jahdaten pikkupikkupupua jonka ajattelin paistiksi päätyvän sillä hetkellä!!! Voi sitä turhautumisen tunnetta!

Jahti päättyi onneksemme lyhyeen pupun tehdessä virhearvion kokonsa puolesta ja karkulainen jäi kiinni aitaverkkoon. Mokoma palautettiin kaverinsa luokse ja edessä oli jälleen pupunhäkki-öpereissön.

Siinä meni lauantain kaupassa käynti suunnitelmat ja lounaan valmistamienn uusiksi ja jäi se toinen kupillinen aamukahviakin saamatta. Tämä viekas kaveri keksi lähteä pakosella tuuman raosta joka oli pupujen asumuksen ja ruohikon välissä. No nyt on tämäkin reitti tukittu. Nyt pidän sormet ristissä, että osaisivat käyttäytyä koska aitaus palvelisi pitkälle syksyyn, eikä varastossa tarvisi pitää niin pitkään.

Mulla jää joskus jonkin sortin jumitustila päälle kun viikonlopun suunnitelmat saavat liikaa väriä. Jälleen maanantai kolkuttelee...josko seuraava viikonloppu menisi hieman rattoisammin.




2 kommenttia:

  1. Voi miten suloisia :) Onneksi karkumatka ei kestänyt kovinkaan kauaa. Meillä kävi kesällä niin, että toinen pupuista onnistui hyppäämään ulkoilualueesta ulos kun olin hetkeksi unohtanut katon pois siitä kohtaa. Löysin sen talon nurkalta ja onneksi saimme sen piiritettyä joka suunnalta eikä pupu onneksi päässyt karkuun. Sen jälkeen olen kyllä ollut ihan super tarkka, etteivät enää pääsisi karkuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovelia ja vikkeliä kyllä ovat! :D
      On tuo kiinni ottaminen vähän erilaista kuin esim koiran. Tuo pienempi kyllä tuli kesällä omatoimisesti syliin kun oli karkuteillä. Mutta eipä tuu enää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...