lauantai 8. elokuuta 2015

Muutama ajatus kasvimaasta



Keväällä rakentamani Kasvimaa on osoittautunut juuri niin helppohoitoiseksi kuin sen toivoinkin olevan. Tiilipolut ovat pysyneet puhtaina ja alkukeväästä tehdyt viljelykset lähtivät hyvään kasvuun heti, näin ollen rikkaruohoille ei ole jäänyt jalansijaa.

Omia perunoita on saanut syödä jo reilun parin viikon ajan. Ja voi miten hyvältä ne maistuvatkaan voinokarren kera. Parista perunan varresta tulee nelihenkiselle perheelle riittävästi yhdelle aterialle.

 Sipulit ovat nauttineet olostaan kasvulaatikossa johon lisäsin takasta tuhkat keväällä. Porkkanat ja salaatti sekä rucola ovat myös kasvaneet hyvin ja voisin olettaa, että se on hevosenlannasta tehdyn lämpöpenkin ansiota osittain.

Miten tekisin toisin seuraavana kasvukautena? EN AINAKAAN ESIKASVATA!!!
Esikasvatus on kohdallani osoittautunut liian monta kertaa turhaksi. Kodistamme ei löydy riittävästi tilaa, että voisin koko kevääksi vallata kodinhoitohuoneen pöydät taimille. Taimille, jotka sitten nuupahtavat kun kesää ei näy missään. Paljon juotuisammin kasvavat pihalla ja saavat kasvaa heti vantteriksi luonnon suomissa sääolosuhteissa

Kasvimaalla on nyt aika paljon heti syötäviä kasviksia. Esimerkiksi salaattia ja rucolaa tuli aivan liikaa kerralla omiin tarpeisiin nähden. Osan olen pakastanut pupuille tai syöttänyt tuoreeltaan. Porkkanat ja sipulit voin laittaa kellariin, ja perunoitakin jos niitä jää. Haluaisin kuitenkin seuraavina kasvukausina kokeilla niin sanottua vuoroviljelyä ja kokeilla erilaisia juureksia; lanttua,punajuurta, artisokkaa. Valkosipuli ja purjo kiinnostvat myös. Asiaa vaatii kuitenkin hieman perehtymistä.Vuoroviljelystä voit lukea lisää täältä.

Joku saattaa nyt luulla, etten ole aiemmin kasvimaata eläissäni nähnytkään tai että olen kaupunkilais-hihhulitollo tämän kasvimaahypetykseni kanssa. Mutta ei suinkaan! Lapsuuden kodissani pihalta löytyi moninkerroin isompi perunamaa kuin omani ja siinä rinnalla kasvoi hernettä, porkkanaa ja mitä milloinkin. Kukapa ei tykkäisi jos onnistuu :) Ja hei, ens vuonna on turha haaveilla tuottoisasta kasvimaasta...siitä sitten lisää myöhemmin.


4 kommenttia:

  1. Kiitos kun vinkkasit, täältähän löytyi mainio blogi! Ja ihania kuvia, nyt lähden tutkailemaan sisältöä tarkemmin. Aurinkoista viikkoa sinulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun poikkesit kylään ;Niian ja kumarran tästä kohteliaisuudesta :)
      Et arvaakaan kuinka ilostuttaa mieltä kun näin lukijaraadissa uuden jäsenen,kiitos! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kohteliain kiitos :) kunpa pystyisi toteuttamaan kaikki haaveet ja projektit..pikku hiljaa.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...