perjantai 11. joulukuuta 2015

Tähtikranssi ja joulukukat


Kuluneella viikolla ollaan suoritettu arkea isolla S-kirjaimella! Päiviin ei ole paljon muuta mahtunutkaan kuin töitä, ruuanlaittoa,  lasten yskää ja tohtorilla käyntiä sekä tytön kyyditsemistä jumppaharkkoihin. 
Jossain siinä lomassa ehdin kuitenkin kantaa varastoon jemmatut joulukukat sisälle. Ja tänään olikin ihana tulla kotiin kun nenään suoraan sanoaen tunkeutui hyasintin tuoksu. Nyt ne tuulettuu tuolla pihalla kun lievä päänsärky iski työpäivän päätyttyä. 
Jouluruusun hankin myös ensimmäistä  kertaa ja haaveena olisi saada se pysymään hengissä kevääseen asti, että saan istuttaa sen maahan. Amarylikset sain siskolta, joka oli bongannut ne hyvästä alesta jokin aika sitten. Niiden puhkeaminen kukkaan on aina niin jännittävää seurattavaa! 

Havutähden ohjeeseen pääsette tuosta linkistä. Samasta blogista löytyy vaikka mitä ihanaa niin joulun aikaan kuin muinakin vuodenaikoina. Tuohon voisi vaikka kietoa jouluvalotkin vielä! 

Kamera on jälleen heittäytynyt hankalaksi ja kuvaaminen on jäänyt vähälle valonpuutteen vuoksi myös. Viikolla on ollut muutama niin kaunis auringonnousu mutta sen kimalletta on saanut ihailla vain ikkunan läpi töissä. Onneksi on merinäköala aina tauolle päästessä :)

Tänä viikonloppuna olisi luvassa lumihiutaleita ainakin neidin jummpaesityksen muodossa sekä joulupuuhastelua nonstop. Tänne blogin puolelle olisi myös tarkoitus vinkata kivoista DIY-lahjaideoista.

Rentoa perjantai-iltaa sinulle juuri! 

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...