sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Pilvilinnoja ensikeväälle..

Puutarhasuunnittelun muodossa!




Pilvilinnojen rakentelu käy keneltä vain ja se on ihan huippua! Unelmointi on sitä paitsi ilmaista ja voi suunnitella vaikka kuinka hulppean lopputuloksen, jos haluaa. Vietin kuluneella viikolla vapaapäivän sukeltamalla googlen kuvahakuun heti saatuani lapset päiväunillensa. (miten mahtavaa,että 4,5v nukkuu myös, iiiso peukku sille)

Ensi kevääksi on suunniteltu pensasaidan istutusta rajanaapurin kanssa ja tämä antoikin kimmokkeen tähän tolkuttomaan puutarhan uudistussuunnitelmaan. Pihalle tulee joka tapauksessa pikku-kaivuri kaivamaan niin täytyy käyttää tilaisuus hyödyksi.

(Kaikki kuvat,paitsi yksi, gooslen kuvahausta)
Sipulit kämmenellä -oma kuva.
Loppukesästä ihastuin pihatakkoihin ja tuntui, että niihin törmäsi joka puutarhalehdessä. Hintakaan ei ollut aivan mahdoton ja sen hankinta tuntuukin aika realistiselta. Pihatakka olisi tyylikäs 'notskipaikka' pienehkössä pihassa. Kuvassa tuo pallon mallinen on ehdoton suosikkini mutta sitä löytyi vain ulkomailta. 
Vanha ja rupsahtanut mustaherukkapensas kaadettiin loppukesällä ja tämän alueen ajettelin soveltuvan hyvin istuskelupaikaksi. Alueen voisi laatoittaa joka lisäisi paloturvallisuutta ja takkakin pysyisi tasapainossa. Hieman houkuttelisi tehdä betonilaattoja itse joko tuollaisella muotilla ja tai tavallisia neliön mallisia jotka saisivat pitsiliina käsittelyn.

Pihamme mysteeripuu, joka kukkii valkoisin kukin omenapuun kanssa samoihin aikoihin, pääsi ensimmäisenä toteutuslistalle. Tämän puun ympärille istutin nyt syksyllä 20 vaaleanpunaista tulppaaninsipulia, jokusen lumikellon sekä idänsinililjaa valkoisena. Kaunis näky - toivon- jos ja kun puu ja kukat kukkivat samaan aikaan.




Takkapaikan ympärille kaavailin puoliympyrän mallista suojaseinämää. Tämän seinämän takana pensasaita saisi kasvaa rauhassa riittävän korkeaksi antamaan näkösuojaa. Yksi tuollainen riippalehtikuusi istutettiin kokeeksi ja se on lähtenyt hyvin kasvuun. Sen rinnalle sopisi joku pienehkö koristepuu tai pensas kauniine kukintoineen. Yksi-tai monivuotisia köynnöksiä käyttämällä syntyisi nopeasti tiheämpi suoja jos em. kasveilla ei tulisi riittävän suojaisa maja.

Yritin hakea erilaisia inspis-kuvia alueen istumapaikkoja varten. Mikään ei näyttänyt kuitenkaan riittävän hyvältä. Kuvan puupenkkistä löytyy jonkin verran tyyliä mitä haen; maisemaan sopiva, ei silmiin pistävä, riittävän tilava. EI TRUKKILAVOJA!

Oma kompostori puutarhajätteelle olisi myös erittäin tervetullut. Tämän hetkinen ratkaisu aiheuttaa harmaita hiuksia kun mustia jätesäkkejä kertyy kesän aikana aika monta. Ne notkuvat autotallin takana kunnes emäntä tai isäntä kyllästyy näkemäänsä ja niin lähdetään kärrykyydillä kierrätyspisteelle.
Mitä kaikkea sitä ehtiikään suunnitella talven aikana :)

P.s. Lomalle lähdemme lompsista vaan. Aurinkoa ja lämpöä, Ihanaa!
Palataan luvattujen kirppislöytöjen pariin reissun jälkeen :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...