Paatti kalarannassa |
Moi!
Näyttäisi siltä että, olen aloittanut huomaamattani Mission; tutustuta lapset lapsuuden maisemiin. Kesäkuun alussa käväistiin jo lossiajelulla, joka oli äärettömän jännää neidin mielestä. Varsinkin kun paluu matkalla sai kirmata tyhjällä lossin kannella ja vilkutella lossikuskille :)
Käväisin lasten kanssa kuluneella viikolla suht pikaiseen kotopuolessa ja perjantai aamulla teimme tutkimusretken Myllykalliolle.
Vanhaa Kalarantaa pitkin suuntasimme Myllyn luokse. Kuinka kauniita maisemia saimmekaan katsella aamuauringon paisteessa.
Kävimme kolkuttelemassa myllyn ovea mutta se oli pettymykseksemme lukossa. Ehkä ihan ymmärrettävää suojella tällaista kaunista ja vanhaa kohdetta ilkivallalta.
Onneksi retkikuntamme ei häkeltynyt kummemmin lukitusta ovesta vaan jatkoimme retkeä maistelemalla kesän ensimmäisiä metsämansikoita ja mustikoita.
Lapsuuden kouluni sijaitsee ihan kivenheiton päässä Myllystä -niin kuin kaikki tässä piskuisessa kaupungissa.
Kävimme siis samalla keinumassa ja testaamassa liukumäen tuttuakin tutummassa pihassa.
Piha toi mieleen hirmuisen määrän muistoja lapsuudesta.
Pihalla oli edelleen liukumäki noilta ajoilta ja sitäkin kävimme kokeilemassa. Kuvaa en tästä saanutkaan kun olin itse laskemassa mutta se näkyy tuossa kuvassa aikalailla taka-alalla.
Rengaskeinu oli extemeä |
Semmoinen oli meidän perjantainen aamuretki! Retki Majakkasaarelle olisi myös mukava...ehkä jo tänä kesänä..
Nyt ollaan päästy vihdoin koko perhe kesälomalle! B)
Seuraavaksi yritän saada aikaan juttua siitä pihakiikusta...
Tuo vanha liukumäki on ihan hirvee (aikuisen mielestä)!!! Muistatko sen vanhan videon missä isä nakkelee meitä sinne ylös? Katsottiin sitä aina pikakelauksella, heko heko d;p
VastaaPoistaTuire
Olin jo unohtanut sen pikakelauksen! :D
PoistaJoo ja liukumäki oli aika tykki!
Vieläkö löytyy jostain rengaskeinuja. En muista koska olisin viimeksi nähnyt.
VastaaPoistaNo meidän kotipuolesta löytyy. Ei ollut koulupihassa yhtään uudentyylistä keinua ja samoja löytyy kaupungin leikkipuistosta.
PoistaPienenä keinutiin niissä kaksin, nenät vastakkain.