maanantai 9. kesäkuuta 2014

Alla Omenapuun ei voi olla kukaan muu...

...siellä, siellä se Väinö on! No eipäs olekaan Väinö vaan minä ja uutukainen neuleeni ;) Olimme viikonlopun reissussa, sukulaistytön synttäreillä ja samalla jäimme yöksi lapsuuden kotiini, joka on sopivasti tämän reitin puolessa välissä. Kotoa lähdimme kaikin kesäisissä varusteissa ja viime hetkellä nappasin mukaani tuon -vielä silloin keskeneräisen- neuleen. Onneksi sain sen viimeistelyt tehdyksi automatkalla. Neule oli kuin olikin tarpeen perillä sillä aurinkoisesta synntärisankarista huolimatta sää oli sateinen. 
Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän neuleeseen. Tein sitä ajoittain aika hartaudella ja mittailin useasti, joka kannatti; sain juuri oikean kokoisen kesäisen puuvillaneuleen itselleni :)

Helmineulos ja äitin kukkiva koristeomenapuu

Hihansuiden yktyiskohdat ja tyttären tekemä rannekoru

Sunnuntaina aurinko oli jälleen taivaalla ja sainkin idean lähteä pyöräretkelle tyttäreni kanssa.Pitkin kotikaupungin katuja pyöräilessä oli mukava jutustella niitä näitä ja kertoa omista lapsuuden seikkailuistaan. Kävimme mm katsomassa missä äiti on käynyt kerhoa pienenä.
 Pyöretkemme huipentui lossimatkaan. Lossi vei meidät viereiselle saarelle jossa teimme pienen lenkin ja ajelimme taas lossille. Paluumatkalla meidät yllätti kylmä merisumu. Saimme seurata sumun nousua saaren ylle lossia odotellessa ja nopeasti ilma viilenikin sen vuoksi.














Seuraavalla kerralla otetaan kyllä eväät mukaan ja käydään vaikka mustikassa!

Ihania kesäpäiviä ja muistakaa retkeillä! :)





1 kommentti:

  1. Paljon olet saanut aikaseksi pienten lasten äitinä. Varmaankin rentouttavaa muun arjen rinnalla. Ihania neuleita ja kuvia. Mitä sitten ehdit kun lapset vähän kasvavat! t. äiti

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...