keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Pilven reunalla






 Mahtavaa kun saatiin kunnon sade kevättä edistämään. Kasvimaan kylvökset ovat varmasti eniten mielissään. Toissa päivänä istutettiin herneet ja sipulit lasten kanssa. Pienin apureista olisi mielummin heitellyt herneet vain pitkin nurmikkoa. Kasvimaalla saimme kokea myös hysteerisiä hetkiä; muurahainen teki  nimittäin lähempää tuttavuutta tyttäreni kanssa.

Muutama postaus sitten mainitsen ettei ne käsityötkään ole jääneet ihan unholaan mutta vauhti on hidastunut. Illalla meinaa olla niin naatti kun iltaisin ollaan pitkälle pihalla. 
Isosiskoni lykkäsi helmikuulla kasan lankakeriä syliini ja toivoi niistä tehtävän jotain pienimmäälleen. Lupauduin tekemään Kässän-open painajainen neuletakin joka on nimestään huolimatta suhteellisen simppeli. 

Sisko oli myös netistä bongannut kivannäköisen neulekuvioinnin, Pilven reunalla nimeltään. Tätä ohjetta en saanut kuitenkaan käsiini silloin ja tein oman hahmotelman kuviosta. 
Aiemmin olen tehnyt kirjoneulontaa suljettuna neuleena ja tämä toikin oman haasteensa kun se neulottiin tasona. Mutta taitojakin täytyy välillä haastaa. Pieni neiti sai siis 1-vuotis lahjaksi alpakasta kudotun pilvi reunaisen neuletakin. 
Kunpa jaksaisin tehdä kaksikolle myös omansa; tytölle herkullinen pinkki,turkoosi,ruskea ja pojalla murrettu sininen ja keltainen...hmm.

3 kommenttia:

  1. Mie tein tuossa keväämmällä vauvalle samanmallisen neuletakin silkinsileästä bambulangasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bambusta mulla ei olekaan kokemusta!
      Nyt jos aloittaisi niin ehtisi tehdä molemmille takit mutta on taas näitä rautoja taottavana.

      Poista
  2. Jäi mainitsematta noista pinkistä ja kaltaisista langoista että ovat itse värjätty.Sipulin kuorilla tuo keltainen,pinkkiä en muista..;)
    -t-

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...