lauantai 23. huhtikuuta 2016

Lasten kanssa luontoon + kirjavinkki




Eilen viikkosiivousta tehdessäni vastaan tuli tämä viime syksynä hankkimani luonto-opas lapsille. Oli mielestäni sattumaa, että myöhemmin päivällä googlesta huomasin, että on on Kansainvälinen Äiti Maan päivä. Me kaikki varmasti toivomme, että tulevillakin sukupolvilla olisi mahdollisuus nauttia luonnon moninaisuudesta. Tärkeää on siis opettaa lapsia jo pienistä pitäen kunnioittamaan luontoa.

Paikallinen sanomalehti Pohjalainen esitteli tämän kirjan jo viime kesänä ja sen innoittamana hankin tämän meillekin; Viljami Ovaskaisen Lasten luonto. Näytti muuten löytyvän vielä ainakin Adlibris-kirjanettikaupasta hyvässä alessa! Kirjasta löytyy yli 100 bongattavaa kohdetta; sienet,marjat ja kukat.Löydettyään kasvin luonnosta lapsi saa liimata tarran sivulle, jossa on kerrottu enemmän kasvista. Me ajattelimme korkata kirjan käyttöön nyt viikonloppuna kun luontokin on alannut heräilemään kevään myötä. Kirjastahan löytyy bongattavaa aina keväästä syksyyn saakka. Mielestäni tämä on oiva tapa oppia yhdessä. Eiköhän me pakata vähän mehua ja pientä evästäkin mukaan.

Mukavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Voi että - kuulostaa kivalta kirjalta :)

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä kiva opus! Eka kasvi bongattiin eilen ja eka tarra sai lapset ihan liekkeihin :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...