sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Jauhelihapasteijat - Instahitti






Pakkasen pauke on saanut tänä viikonloppuna pidettyä meidän poppoon sisätiloissa. Jouluna pyydystetyt flunssapöpöt jylläävät lapsilla ja toipilaina jaksoivat paremmin kokin apureina. 
Lauantaiaamulla aloitin karsimaan reseptilaatikkoani, samalla toivoin löytäväni uusia arkiruokareseptejä. Homma siirtyi hieman sivuraiteille ja pian oli kauppalistalla leivonta-aineksia. Mutta ja tässä kohtaa MUTTA. Kyseiset reseptit olivat suolaisia leivonnaisia. Aika hyvin siis sokerihiireltä! ;)

Jauhelihapasteijat ovat ennestään tuttuja ja varmaan tuovat kaikille lapsuuden mieleen ensi haukkauksella. Näitä pääsin maistamaan kera glögin ystäväni luona ennen joulua. Samaisen yhteishyvä-lehden reseptin olin säästänyt itselleni jemmaan mutta sinne laatikkoonhan se oli jo unohtunut. Reseptiin pääset tästä

Poikkeuksellisesti hääräsimme koko perhe innokkaina keittiössä ja kullakin oli oma tehtävänsä. Yksi paineli taikinaympyrät, toisen täyttäessä ja sitten se kivoin vaihe. Piirakan taitteen teko kävi näpsäkästi lapsilta. Kuului vain iloinen; Noin! Reseptin rahkavoitaikina oli kyllä kokeilemisen arvoinen. 

Valmiit piirakat olivat niin herkullisen näköisiä ja ennen kuin niitä päästiin maistelemaan takkatulen räiskyessä takassa, mieskin näpsi kuvia ja lisäsi instagramiinsa. Tänään sain kuulla, että Glorian ruoka&viinikin oli tykännyt (vai mitä siellä instassa tehdään) meidän piirakoista. Hehhehee :D

P.s. Ei taida tuo jouluruusu sittenkään nähdä kevättä...on jäänyt vaaliminen vähän turhan vähälle. Harmi jos se ei selviä. Onko jollakulla kikkoja? Siinä vieressä näkyykin sitten tyttösen ihan ihkaeka kutomuksen alku <3 Kiitos pukille ja sen apulaisille.

Potkua kaikille alkavaan viikkoon! 

3 kommenttia:

  1. Ei ihme, että pastejoista tykättiin. Herkullisen näköistä, kotoista ruokaa. Toivottavasti nautitte ne vielä lihaliemen kera.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ja lasten kädenjälki lisää kotikutousuutta.
    Lihalientä ei ollut..onko se tapana?

    Kiva kun jätit kommentin, kiitoooos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko se tapana, mutta lihapasteijat maistuvat ärsyttävän hyvltä lämpimän lihaliemen kanssa nautittuna.

      T. Täysin arkista

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...