sunnuntai 28. elokuuta 2016

Yhtä pehmeät




Eikös näytäkin tuo Cloud-alpakkakerä yhtä pehmoiselta kuin meidän Ruusu-pupu? Iltojen viiletessä ovat puputkin saaneet ahkerammin silittelyä. Onhan se mukava upottaa sormet pumpulin pehmoiseen turkkiin. Yhtä pehmoista on tuo ihanaisen muhkea Cloud-lanka. Ja niin lämmin, ai että.
Joku teistä saattaa muistaa kesäkuisen Villaunelmointi postaukseni. Silloin tilasin nuo langat Tapion kaupasta, ja toimitus oli nopeasti perillä. Muhkea paketti jäi kuitenkin odottelemaan hyllylle puutarhahommien viedessä illat. Sateiset kesäillat tulivat kuitenkin ja syksyksi ajateltu neuleprojekti on jo yli puoli välissä, jee! 


Kuusi kerää on nyt käytetty; niistä valmistuivat etukappale ja hihat. Ja vielä olisi takakappale tekemättä. Mallineuleen jouduin muokkaamaan omanlaiseksi kun ohjeen mallineule ei pelittänyt lainkaan. Alkuperäinen ohje on Drops desingin suunnittelema. 





Jostain syystä olen törmännyt moneen otsikkoon/juttuun/postaukseen tai muuhun vastaavaan joka on käsitellyt blogisuosion vähentymistä. Näin jokseekin tuoreena pikkuruisen blogin  pyörittäjänä jään joskus harmittelemaan kyseistä asiaa. Instagram ja kumppanit ovat uusi tuuli ja tyyli, ja monet seuraavat vain näitä kautta blogeja. Ehkä minunkin olisi aika liittää blogi instan puolelle mutta mää en ossaa! :/ tai siis lue; en saa aikaiseksi. 
Minä siiryn nyt tuon neuletunikan pariin. Taidan napata karkkikulhonkin viereen :)

Potkua alkavaan viikkoon! :)



4 kommenttia:

  1. Ihanan muhkeita ja pehmeitä rullia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos langan muhkeus välittyy, sitä ei voi liikaa hohdottaa ;)

      Poista
  2. Olet sinä ahkera.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...