maanantai 21. joulukuuta 2015

Arkinen (joulu)aherrus




Tämän päivän pyhitin joulusiivoille. En ole kummoinenkaan joulusiivooja kuitenkaan. En järjestä joka kaappia läpi, puunaa roskiskaappia ja desinfioi jääkaappia. Mutta joitakin must-siivousjuttuja minunkin on joulun eteen tehtävä perussiivousten lisäksi. Niinpä sänkyyn vaihdettiin pellavaiset lakanat, samoin kylpypyyhkeiden on oltava enolta saatuja pellavapyyhkeitä. Finlaysonin pitsikuvioinen verho löysi nyt ensin kertaa ruokapöytäämme pöytäliinaksi. Toimii muuten erinomaisesti!

Aamupäivällä leivoimme jo kolmannen kerran piparkakkuja. Ei olla aiempina vuosina leivottu kuin vain kerran ;) Koristelupuuhiin pääsimme neidin kanssa heti pikkuherran nukahdettua päiväunilleen. Viikonloppuna kannoimme kuusen sisään ja lapset saivat koristelle sen mielensä mukaan. PAITSI Pariisinpöllö! Lapsetkin tietävät jo, että iskä laittaa tähden ja äiti laittaa itse pariisinpöllön. Se kun on varjeltu uhanalainen koriste Pariisin reissultamme muutaman vuoden takaa. Ostin sen Pariisin Lafayette-tavaratalosta kun muuhun ei ollut varaa :D

Vielä muutaman päivän puristus työmaalla sitten antaudutaan joulun viettoon.
Nyt näissä tunnelmissa. Kynttilöiden valossa herkkuja ja glögiä. 




4 kommenttia:

  1. Mä kyllä siivosin sen roskakaapinkin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisit tehdä joo ;) ei sekään huono vaihtoehto jos se auttaa pääsemään joulutunnelmaan!
      Rentoa joulua sinne tedän väelle.

      Poista
  2. Pariisinpöllö :) :) . Ehkä tääläkin jo ens vuonna leivotaan pipareita. Nyt ne ostetaan ja murskataan samantien juustokakun pohjaksi. Henriä yökötti, kun sai maistaa piparista palasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu,pariisinpöllö ;) ja siitäkin matkasta jo kolme vuotta (whaaat?)
      Ihana henkka :)
      Täällä pikkuherra leipoo kovasti , lue syö taikinaa ja varastaa muotit, valmiit piparit ei niinkään maistu sitten enää.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...