keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kasvimaa-projekti polkaistu käyntiin



Sinisen lapion olen perinyt isältäni ja se on luotto-apurini!


Hei!

Olin ennen pääsiäistä postausintoa täynnä kuitenkaan en saanut näpsittyä tänne sopivia pääsiäiskuvia. No perhealbumiin joutaa sitten useampi. Täytyy kuitenkin myöntää, että maanantaina illalla kun selailin useita blogeja läpi ja ihastelin kuvia kattauksista, narsissiasetelmista, herkuista ja trulleista, niin koin hetken verran  morkkista. 
Olin varautunut pääsiäismaanantaina valmistamaan uunibroileria. Tämän paistin päivämäärä olikin jo erääntynyt useampi päivä sitten ja kelpasi ainoastaan roskikseen. Eikä pääsiäisen sitruunainen moussekakkukaan ollut vaivansa väärtti. Ens vuonna sitten ja jos vappuna olisi menukin kunnossa!

Eilen sain kuin tilauksesta mahtavan loman aloitus sään. Aurinko paisteli niin lämpimästi, että hyvin tarkeni lapioida kasvimaalla. Aloitin siis kasvimaa-projektini, jonka raakile suunnitelman löydät täältä, klik!


Toissa kesänä ostin kaksi lavakaulusta (kuvassa nuo tummat), joissa viljely onnistui hyvin. Ne sijoiteltiin nyt uudestaan ja viereen rakensin yhden isomman kasvimaakehikon. Laatikot vuorasin rakennusmuovilla, jotta laatikot kestäisivät mullan kosteutta. Katekankaan sijasta käytin sanomalehtiä. Ilmainen ja ekologinen ratkaisu!Laitoin sanomalehtiä paksun kerroksen, n.3cm ja muovin yritin sujauttaa limittäin ettei nurmikko pääsisi laatikoihin. 

HUOM! Ahkera olisi poistanut nurmikon laatikoiden alta mutta se ei ole välttämätöntä. 



Laatikoiden väliin tulee tiilistä tehty polku. Nämä tiilet löytyivät mieheni isovanhempien tiluksilta ja kävivät oivasti tähän projektiin. Tiilien alta poistin nurmikon ja alle laitoin ohuen muovin sekä sanomalehtiä. 
Vielä illalla teimme yhdessä isomman neliönmallisen kehikon, johon olisi tarkoitus istuttaa perunaa. Nämä raakalaudat tullaan käsittelemään puuöljyllä ja niidenkin sisälle laitetaan muovit ja pohjalle sanomalehti kate.



Illalla lapsetkin pääsivät osallistumaan ja saivat täyttää vanhat laatikot mullalla. Rapaleikit on aina IN!!! Hyvään alkuun saatiin siis tämäkin projekti yhden päivän aikana. 

Kevät,kevät <3 

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Auringossa on kummallista voimaa :) ja yksin puuhastellessa saa paljon aikaa kun homma ei keskeydy.

      Poista
  2. ihanaa! Haaveilen et mullakin olis joskus oma kasvimaa. Mitä kaikkea aiotte kasvattaa tuossa? Kevätintoa projektiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun jätit kommentin! :-)

      Aikimus olisi laittaa perunaa muutama rivi, hohdokasta syödä oman maan uusiaperunoita. Pinaattia, herneitä, porkkanoita ainakin. Ja jotain extraa täytyy koittaa. Ehkä muutama yrttikin sekaan mahtuu.
      Nyt vain haaveita toteuttamaan jos omalta pihalta löytyy edes yhdelle kasvulaatikolle tilaa :-)

      Poista
    2. Voi ei mulla ole vielä pihaa! :D Kerrostalomeiningillä mennään toistaiseksi, mutta anopin yllyttämistä olen kyllä harkinnut ;) Aivan varmasti möyrin multaa sit ku on palanenkin omaa pihaa! Jään seuraamaan kasvimaaprojektiasi (voiko sivustosi jäneseksi liittyä? en löytänyt mitään painiketta ainakaan). Kivalta ja herkulliselta kuulostaa valikoimat. Oletko ollenkaan ajatellut niitä monesti niin unohdettuja, kuten lanttu ja punajuuri? Itse teen nykyään melkein joka viikko punajuurijauhelihapihvejä ja sitäkin olisi joskus sitten saada omasta maasta.

      Poista
    3. No hätä! Sormet saat multaisiksi yhtälailla kerrostalon partsilla, jos vain sellainen löytyy! Ja siellähän menestyy hyvin enemmän lämpöä kaipaavat kasvit kuten yrtit. Haaveista kannattaa pitää kiinni, jos ei nyt niin pian tai viimeistään eläkkeellä toteutat oman kasvimaaprojektisi.

      Mietin näitä perinteisiä juureksia kun niistä ruuan laitossa pidän mutta ajatellin kokeilla nyt ensin perunamaata ja jos sitten ensi keväänä.

      Nyt en osaa vastata tuohon seuraamis juttuun. On ollut mielessä etsiä ja laittaa tuohon sivuun se seuraa-palkki mutta kun en ole mikään tekniikan ihmelapsi niin kaikki vähän kestää :D
      Kylläkin tuolta omista asetuksista näen, että blogini on joidenkin seuranta listalla. Otan tästä kyllä selvää!

      Kiva kun oot kasvimaa-matkallamme mukana seuraamassa! :)

      Poista
    4. Vinkkinä: Lukijat-palkin saat bloggerissa lisättyä seuraavasti: Vasemmalla olevista palkeista (ainakin minulla vasemmalla) kohta "Ulkoasu", sitten sieltä "Lisää gadget" (voit valita kohdan) ja sieltä "Muita laajennuksia" ja sieltä valitse "Lukijat" -> "Lisää". Eli lisää jos tykkäät :) Minäkään en ole mikään pro tässä bloggerin käytössä, enkä myöskään osaa liittyä lukijaksi ilman sitä painiketta ;)

      Poista
    5. Kiitos hirmuisesti tästä avusta!!! :) Nyt siinä on semmoinen 'nappi' :)

      Poista
  3. Hei Jonna!
    Kauniit kuvat! Uskomatonta että siellä jo maata kaivellaan - täällä on vielä puoli metriä lunta kasvimaan peitteenä.

    Sain syksyllä muutaman kuormalavan kehikon ja nyt odottelen minäkin että pääsen asennuspuuhiin. Muutama vuosi sitten kasvatin Mangoldia ja se oli sitten hyvää ja satoisaa! Kokeileppas jos tilaa jää : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eukko :-) kyllä tännekin olisi toivottu kunnon hankia silloin talvella mutta rannikon talvet nykyään yhtä kurakeliä. Toki keväthommiin pääsee aiemmin mutta routainen maa vastassa.
      Pitää Googlettaa tuo mangoldia. Se voisi olla se ässä tänä vuonna :-)

      Poista
  4. Irvistys kanaparan roskiin heittämisestä, mutta kasvimaaprojektia jään seurailemaan mielenkiinnolla. :) Meillä kasvaa pinaattia, tomaattia, rukolaa, hernettä ja sen sellaista ikkunalaudalla, saapa nähdä mitä maahan asti tulee kaivettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irvistän mäkin kanaparalle :/ ja enemmän hukkaan menneille rahoille.

      Oot ahkeroinut planttujen kanssa. Herneet voisikin laittaa jo purkkiin kun niitä saa odotella suorakylvönnän jälkeen. Tulisi popsittavaa aiemmin :-)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...