keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Niin ne uuden vuoden lupaukset...


...niitä en tehnyt! On jonnin joutavaa aloittaa hirmuisen tiukka arki ruokavalion ja liikunnan parissa. 
Jos jouluna on kerta lupa syödä yölläkin niin miksi sitten rankaista itseään myöhemmin. 
Tämä asia tuli mieleeni oikeastaan eilen kun mussutin menemään toista..ehkä jo kolmatta voisilmäpullaa. Mutta hei, jos sinä menit tekemään lupauksia niin älä heittäydy puntarin orjaksi kokonaan muista myös nauttiakin välillä! :)

Olivat muuten pullat makoisia ja pikku-ukkokin pääsi maistamaan myös ensimmäistä kertaa koska taikina pyöräytettiin kauramaitoon. Keittiössä käytiinkin suht kiukkuisena ärjymässä ja kierimässä lattialla kun pullaa ei saanutkaan ihan mielin määrin. Näin siis kommunikointi toimii puolitoista vuotiaan kanssa, vähän olisi hiottavaa ;)

No arki on täällä vihdoin. Ja sen huomaa. Meinaisin otsikoida tämän postauksen Moody Monday mutta eikös se ole nyt keskiviikko meneillään. Moody monday siksi, että päivä on harmaa ja arjen aloitus pitkän lomailun ja pyhien jälkeen kangertelee aina omalta osaltani ainakin sen ensimmäisen päivän. 

Sen sijaan, että olisin uudeksi vuodeksi lupaillut kilojen karistamisia niin päätin muutamia pienempiä asioita tehdä hanakammin tämän vuoden puolella. Pieniä asioita, jotka muutenkin tulevat vastaan lapsiperheen arjessa; pottaillaan päivittäin, viedään ruokailun jälkeen astiat tiskipöydälle, opetellaan odottamaan omaa vuoroa yms. 

Mutta nyt kutsuu piirrusteluhetki neidin kanssa. Piirretään kuulemma Verneri-kissa ja lumiukkoja. 


6 kommenttia:

  1. Oi nami mitä pullia, tahtoo!!! :P

    VastaaPoista
  2. Mä ostin eilen just valmiina voisilmäpullia :) . Mulla on jotenkin sellainen kuva, että pullien tekemiseen menee kauan aikaa ja taikinaa kohotetaan tuntitolkulla, ei siis sopisi mulle. Mutta onko se oikeasti niin.. Mä en koskaan tehnyt peruspullia! Täytyy varmaan ryhdistäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä siinä aika monta vaihetta on. Vaivaa, Siivoa, kohota, leivo ja kohota ja siivoo. Mä teen mieluummin erilaisia piirakoita. Mutta nämä onnistuivat hyvin ja jäi hyvä maku pullan leipomisesta.
      Ja onneksi kävi kahvivieraita syömässä osan!

      Poista
  3. Vielä kerran kommentoin.. puhelin kommentit katuaa jonnekin? Tää viikko, olisin niin pullan tarpeessa... jos teköö pienen määrän vaan niin ei se niin työlästä ole ;)
    Tuire

    VastaaPoista
  4. Tiskarirumba helpottaa arkea oikeasti, ei kyllä kävis enää mielessä siivota kekaroiden astioita pöydiltä :))

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...