torstai 1. tammikuuta 2015

Mitä tuleva tuo tullessaan - ja mitä sen toivoisi tuovan


Tervetuloa vuosi 2015!

Monissa blogeissa on käyty vuosikatsauksia läpi menneeltä vuodelta. Itse en ajatellut sitä tehdä -ja eihän tämä blogikaan ole vuoden päiviä vielä pyörinytkään ;)
Ulkoasua tuunasin sen sijaan. Hieman simppelimpi nyt.
Vuosikatsauksen sijaan ajattelin käydä läpi muutamia asioita joita blogissa tullaan (toivon mukaan) näkemään seuraavan vuoden aikana. 

Puikoilla turvallisesti

Kutominen jatkuu edelleen ja uusia haasteita silläkin saralla aloitetaan kun vaan tähdet osuvat kohdilleen :D Ainakin jotain bloggareiden neulomistapaamisia kehtitellään...Ennen sitä puikoilla pyörii tuttuun tapaan sukkia, lapasia ja pipoja.




Ompeluni on ollut tähän päivään asti hyvän päiväistä surauttelua ja aina lopputulos ei ole onnistunut. Näistä juuri ostamistani kangasihanuuksista olisi tarkoitus ommella vauhtikaksikolle t-paitoja, sortseja, legginssejä ja yöpuku. 
Voipi olla, että linjat käyvät kuumina kun siskolle soittelen!! ;)
Niin ja itselle löysin maksimekkoon todella ihanan kankaan...jäi kuva ottamatta :/




Sitten niitä uusia haasteita! 

Ketjusilmukat ovat ainoa asia, joita osaan tehdä virkkaukseen liittyen. Kovasti meinailin hoitovapaan aikana opetella tämänkin...mutta mutta puolitoista vuotta on mennyt meinaillessa. Ups! 




Ja tämä. Hyvä kamera ja ei niin hyvä valokuvaaja! Ohjekirjaa en ole kertaakaan avannut ja nyt näyttäisi olevan aika paneutua edes vähän kameran eri toimintoihin.




Iiks ja kääk, Jee ja Jihuu, Apuuuaaa ja mahtavaa!  

Juup, töihinpaluu olisi edessä keväämmällä ja vatsa heittää kuperkeikkaa aina aika ajoin tätä miettiessä! ;)


Ja sitten se mistä tämä nainen ammentaa energiaa.
Tätä on luvassa PALJON!!!! 





Muistakaa haaveilla! :) :) :)

Toivotan kaikille onnea uuteen vuoteen!

4 kommenttia:

  1. Kivoja suunnitelmia!! :) Minä niin haluaisin osata surautella vaatteita myös, multa onnistuu yksinkertaiset kodin tekstiilit ja housujen lyhennys jne. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos :-)
    Katsotaan nyt mikä onnistuu milloinkin. Tuntuu tuo työarki ottavan ison siivun ajasta.
    On munkin ompelu aikamoista tuhrua aika ajoin. Saumoja ei kannata nurjalta puolelta syynätä ;-)

    VastaaPoista
  3. Kivan väriset lapasen? alut sulla puikoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joskus kun ohi mennen nappaa kärryyn jotain niin onnistuu melkein paremmin valinnoissa kuin liiallisella pähkimisellä. Isännälle tumppuja teen, oon siinä sukan varsi joka vääntyi sitten lapaseen :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...