perjantai 6. toukokuuta 2016

Pirun kaupunkilaiset









Tuommoinen oli meidän aamupäivän sisältö tänään. Multaiset hanskat ja siemenpussit, lapiot ja vasarat saivat tänään aamupäivän ajaksi jäädä sijoilleen kun omistimme kevätaamun luontoretkelle.
Tiesin lasten käyneen retkellä hoidosta jossain pienessä saaressa mutta eipä tuo kaksikko hirveästi osannut tähdentää missä olivat olleet ;D Hoitotädin opastuksella löysimme kuitenkin paikan,jota hän tietää kutsuttavan Pirun saareksi. Kartalla tuo näyttää olevan Variskarit.

Hieman ihmetytti kun saavuimme perille; Hitto, että oon kaupunkilainen nykyään! Sen ison tien varressa mistä kuljetaan useita kertoja viikossa, on näin kiva paikka. Luonto ja meri. Eikä tämmöiset retket paljoa vaadi meiltä vanhemmilta, mutta lapset saavat niistä niin paljon irti. Vähän eväsleipää ja mehua mukaan, nappasimme myös nuo suurennuslasit mukaamme. Niille löytyikin käyttöä! Lasten luonto-kirjasta annoinkin vinkin muutama postaus sitten ja taas pääsimme bongailemaan ja nyt tällä kertaa myös maistelemaan! Nimittäin ketunleipiä. Muistatteko vielä lapsuudesta tuttu välituntien makupala? :) Bongatut kasvit ja niiden tarrojen liimaaminen jäävät kuitenki huomiselle päivälle.
" se kettu on varmaan nämä leiponut aamulla"

Ja mitä tulee siihen "Haluaisin-listaan", niin haaveilu saa aikaan toimintaan. Huomenna näpsitään kuvia aikaansaannoksista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...