keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kasviskeskiviikko ja nutellapullaa




Vapaa päivänä oli tarkoitus siistiä puutarhaa syyskuntoon pikkuhiljaa mutta sade sekoitti suunnitelmat. Jätimme ulkoilut väliin ja kaivetiin jauhopussit esiin lasten kanssa. Aina helppoa ja kivaa yhteistä puuhaa -tokikin aika sotkuista. Leivoimme peruspullataikinan tavalliseen tapaamme kauramaitoon sillä taikinasta tulee paljon kuohkeampi. Taikinan kohottua, kaulittiin se levyksi ja siihen levitettiin Nutellaa. Ihan kuin tekisit korvapuusteja mutta eri täytteellä. 
Olen yrittänyt tänä vuonna tsempata kasvisruokien kanssa ja aika hyvin ollaan ainakin kerran viikossa pidetty kasvispäivä. Kasviskeskiviikona söimme soijarouheesta tehtyä spagettikastiketta ja hyvin kävi kaupan.
Tässä sinulle helppo ja nopea kasvisvaihtoehto spagetin kanssa.

Kasvisbolognese:
(pussin kyljessä ohje)

2dl tummaa soijarouhetta
2 dl vettä + kasvisliemikuutio
1-2sipulia
5 valkosipulinkynttä
öljyä
2 purkkia tomaattimurskaa
oreganoa
basillikaa
pippuria

Kuullota sipulit ruokaöljyssä kasarissa. Lisää vesi, liemikuutio, tomaattimurska ja soijarouhe. Mausta ja tarkista maku ja suolan tarve. Anna hautua 10-15minuuttia.




sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Ruudun takaa - jymy löytö!






Tuossa on tämän päivän aarteet! 
"Kengät jalkaan, kaikki autoon!" Taisin huutaa, samalla kun naputtelin varausviestiä facebookin kirppissivustolle. Nyt ei yhtään harmita talven tulo sillä marraskuiset synkät illat menevät taatusti haaveilun parissa. Näistä kun olisi aikomus tehdä jonkin sortin kesämaja kasvimaan kaveriksi. Paikka, jossa tuoksuu basillika, paikka jossa aamukahvin saa juoda heti ekojen säteiden tuikkeessa, paikka jossa eletään hetkessä. 
Sain nämä parikymmentä lasia kahvipakettia vastaan. Toivottavasti hänelle välittyy viesti kuinka onnelliseksi minut teki! Kiitos :)



maanantai 12. syyskuuta 2016

Sipulisunnuntai ja bataattimaanantai





Lyhyesti virsi kaunis tänä maanantaina. Syksyisiä sävyjä sipuleissa kuin keitossakin. Sunnuntain puutarhapuuhissa pääsivät lapsetkin lempikeittiöpuuhaansa mukaan. 
Ja aurinkoinen maanantai inspiroi tekemään bataattisosekeiton ja kaveriksi sille omatekoista näkkäriä.

Nyt on viikko polkaistu käyntiin :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Sanattomaksi vetää...sisustamisen ilot

Sisustaminen ja kodin laittaminen oman näköiseksi on mukavaa puuhaa ja varsinkin näin kesän jälkeen sisätiloissa tuntuu jos jokin nurkka kaipaavan pientä ehostusta. Pitsiliina valaisin on ollut yksi rakkaimmista projekteistani ja sen ohjeen jakaminen on ollut monelle avuksi oman valaisimen teossa. Tämä kaunis valaisin on ollut kyllä ehdoton katseenvangitsija makuuhuoneessa. Tunnearvoa sillä on myös ehkä enemmän kuin pystyn kuvailemaan sillä osa pitsiliinoista kuului mummolleni. Mummolleni, joka eli käsitöitä tehden <3
Sisustusjutut/äidin tärkeät jutut yhdistettynä velmuilevaan 3-vuotiaaseen ei aina ole hyvä yhdistelmä sillä...


Valaisin näyttää nyt tältä!


Oli siinä äidin rakkaus koetuksella kun sain pojun tekosistaan kiinni. Onhan tuo nyt aika kiva nyrkkeilysäkki joo-o! Ihan vain osoittaakseni mieltäni, jätin litistyneen valaisimen roikkumaan sille sijoilleen. Suunnitelmissa on kuitenkin jo suunnitelma B!


sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Kevättä silmällä pitäen


Eilen oli mitä mainioin syyspäivä. Syksystä ei muistattanut kuin syysomenat puussa, niin oli kesäinen päivä säineen ja touhuineen. Aamupäivän ulkoilimme puistossa lasten ja kavereiden kanssa. Lounaan nautimme myös paikallisilla silakkamarkkinoilla; merinäköala ja markkinatunnelma sekä hyvä seura. Vau, kellepä ei olisi siikakeitto maittanut noissa oltavissa. Lounas kruunattiin vielä tuoreilla hillopossuilla. 
Loppukesän perennakukinto on houkutellut paljon perhosia pihalle. Lapsilla on riittänyt touhua perhosjahdissa. Hellästi jutustelevat perhosille ja hetken tutkailun jälkeen päästävät perhoset lentoon.


Lasten jahdatessa perhosia, jäi minulle aikaa istuttaa jokunen sipulikukka. Olin varmaan myöhään liikenteessä sipulikukkia ostamassa, kun valikoima oli suhteellisen suppea. En saanut liljansipuleita eli haaveeksi jäivät tällä kertaa, liljat korvasin Pallolaukalla. Omenapuiden alle on ollut tekeillä jo pitkään nurmikoton alue, jonne akilleija on levittyt mainiosti. Näiden sekaan istutin noin nelisenkymmentä krookkusta,joista toivon saavani iloa ensi keväänä. 

Tein myös ensi kevättä silmällä pitäen ensimmäistä kertaa sipuliruukkuistutuksen. Jos tai siis KUN tämä onnistuu,on minulla silmäniloa heti keväällä tästä krokus-narsissiasetelmasta. Yritin hahmotella ohjetta tästä, jos sinäkin haluat keväisen yllätyksen. 
Tarvitset vain paria sipulilajiketta (mieluusti istutussyvyys eri), isohkon kukkaruukun ja multaa. Sekä paikan jossa ruukku ei pääse jäätymään esim. kellari tai ulkovarasto, jonka lämpötila ei laske paljoakaan alle -2


 Sipulit istutetaan kahteen kerrokseen ja limittäin niin etteivät kasva toistensa "harteilla". Kts. kuva alla. Ylemmästä kuvasta näet kuinka merkkasin liidulla ruukkuun ensimmäisen kerroksen sipulit, jotta sain toisen kerroksen sipulit oikeaan kohtaan. Vein valmiin ruukun varastoon, kastelen silloin tällöin ja ristin sormeni. 



P.s. Yllä oleva kuva piirretty itse Paintilla. En muista koska viimeksi olen piirtänyt Paintille! Varmasti joskus ala-asteella :) 


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...