perjantai 28. elokuuta 2015

Kaksikon Piparipipot




Hui, miten nämä viikot välillä vierähtää. Jälleen on perjantai ja viikonloppu edessä. Huippua!
Pari päivää työviikosta hurahti Helsingissä koulutuksessa ja reissun päälle sain onneksi jäädä kotiin viettämään vapaapäivää kaksikon kanssa.

Junamatkojen pitkät istumiset on hyvä hyödyntää jollain tavalla. Lukeminen olisi kivaa kun sen kerrankin saisi tehdä keskeytyksettä mutta voin helposti pahoin. Junamatkat taittuivat kuitenkin kivasti kutimen kanssa ja tutustuen työkamuun. Terkkuja siskolle; linnunnokka-myssy hyvässä vauhdissa ;) 

Nämä kuvan pipot eivät valmistuneet junassa vaan jo jokunen viikko sitten. Taisi olla kesäloman aloitus joka vierähti flunssan kourissa ja sitä paranneltiin näitä tehden. Aikomuksena oli laittaa jonkinlainen ohje tähän mutta tuo kuvio ei ole lainkaan oma keksimäni ja tekijän oikeuksia kunnittaen jätän ohjeen nyt vain omien korvieni väliin. Mitään tiettyä kaava en käyttänyt vaan piirsin itselleni ruutupaperille piparikuvion ja laskin silmukat sen mukaan. Langaksi valitsin puuvillaiset pastilliherkut sillä näitä olisi tarkoitus käyttää heti ensimmäisten pipokelien saapuessa.

Leppoisaa perjantai-illtaa kaikille :)

4 kommenttia:

  1. Hei! Paljon olet puuhastellut. Kivan näköiset piparipipot.Puutarha kukoistaa! Mukavaa syksyä!
    t. Äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, aina on vähän semmonen olo että haluaisi tehdä vielä enemmän. Aika ei riitä eikä ole vain fiksua polttaa montaa rautaa tulessa samaan aikaan.
      Kiitos kuitenkin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään :) Tekisi mieli tehdä itsellekin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...